17.1.2010

Ystävänpäiväkakku

15.2.2009


Ystävänpäiväksi siis kakkua. Pohjana oli ihana suklaakakkupohja ja välissä seuraavista aineksista koottu moussetyyppinen ratkaisu:



2 dl kuohukermaa vaahdotettuna
1 prk sitruunarahka
1 prk aurinkohedelmät-jugurtti
2 liivatetta
appelsiinimehua (kostutus ja liivatteille)
1 tlk säilykemandariini


Mandariinit pohjalle ja muu mössö päälle
Kakun reunoille tuli aikaisemmin maalaamani marsipaanimaisema

Hups. Oli tullut pieni laskuvirhe maiseman korkeudessa.
Mutta ei hätä tämännäköinen. Alhaalta pala pois ja taivas katoksi.


Päälle pursottelin kermaa, ajatuksena että se sivulta näyttäisi taivaalta ja pilviltä ja päältä sitten meren tyrskyiltä (ei oikein onnistunut). Päälle rakentelin myös keksinmuruista hiekkarannan.

Taivas vain kattona. Oli mennyt näemmä myös vähän vinoon tuo marsipaani...
Ja vielä muutama lähikuva hiekkarannan sälästä.






Tällaista tällä kertaa. Ens kerralla pitänee suunnitella vähän tarkemmin, eikä vaan tunkea kaikkia ideoita yhteen kakkuun...
Kotihippi kommentoi: "Taas oli maukasta. Hämmästyttävän hienon maalauksen Leipuri loihti Céfalun kaupunkimaisemasta kakun kylkeen. Melkein kuin olisi taas ollut Sisilian rantahiekalla :D"