18.1.2010

Berliinin tuliaisia

31.10.2009


Kotihippi ja Leipuri käväisivät syyslomalla Berliinissä ja pakko sitä oli ihan pikaisesti vilkaista myös kakkutarviketarjonta. Erikoiskauppoja ei ehditty etsiä, mutta kyllä sitä jotain aina löytää. Lännen puolen lippulaivassa KaDeWessa oli suklaaholistin taivas (vai helvetti?).
Erilaisia suklaita silmänkantamattomiin, suhteellisen edulliseen hintaan vielä. Yritin etsiä vähän sellaisia makuja, mitä Suomesta ei helpolla löydä. Tässä osa saaliista, kuvista näyttää puuttuvan ainakin vielä samppanjasuklaa ja -tryffelit. Valikoima oli lähes rajaton.
Täältä löytyi hieno suklaaosasto.




Lisäksi Leipurin näppiin tarttui kauniita sokereita. Näitäkin oli kaikissa sateenkaaren väreissä, mutta matkabudjetti ja tila matkalaukussa antoivat myöten vain kahteen.

Ja tietenkin muutama piparkakkumuotti. Olen himoinnut jo pitkään tuollaisia lumihiutaleta, ja kun ne kävelivät eteen, ei voinut vastustaa kiusausta. Lisäksi kaunis keinuhevonen ja Ampelmann-muotit. Idän puolella liikennevaloissa oli tuollaiset hauskat ja reippaat tyypit.