Mökillä myös kokkailtiin, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Yhtenä iltana teimme burgereita ja niiden kylkeen tein kauden sesonkiherkusta, kukkakaalista nopean lisäkkeen Vege!-kirjan opeilla. Kukkakaali on kyllä hyvää tähän aikaan vuodesta, siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti.
Burgerin; tai kerrosleivän välissä oli aiolia, tsatsikia, avocadoa, tofua, salaattia ja paprikaa.
Paahdettu kukkakaalilisäke vuohenjuusto-sitruunakastikkeella
1 pieni kukkakaali paloiteltuna
oliiviöljyä paahtamiseen
salaatteja
1 prk pehmeää vuohenjuustoa
1 sitruunan menu
1 dl maitoa
suolaa
pippuria
(alkuperäisessä ohjeessa oli myös rosmariinia, mutta meillä ei ollut sitä mökillä)
Paahda kukkakaalin nuput oliiviöljyssä. Tee kastike; sekoita kastikkeen aineet keskenään. Notkista tarvittaessa maidolla. Sekoita kaikki aineet, ja nauti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Salaattia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Salaattia. Näytä kaikki tekstit
8.8.2015
9.11.2014
Isänpäiväbrunssi
Olemme jo monena vuonna viettäneet isänpäivää brunssin merkeissä. On kiva kokoontua vaihtelevalla porukalla jonkun luokse, ja kukin tuo omat tuomisensa. Näin kenellekään ei muodostu liikaa vastuuta järjestelyistä ja kaikki voivat nauttia ihanasta ruoasta ja samppanjasta. Tänä vuonna kokoonnuimme vanhemmilleni, ja pöytä oli täynnä herkkuja. Kivana yksityiskohtana oli tänä vuonna valmiiksi tehehdyt pienet leivät sekä kaiverrettu vesimeloni.
Toast skagen
Tomaatti-mozzarellaleipä
Kylmäsavulohileipä
Anjovisleipä
Emmental
Gryere
Brie
Vadelmahillo
Macadamia-pähkinöitä
Saksanpähkinöitä
Tomaattisalaatti
Vesimeloni
Banaani-lakkasmoothie
Luomumunia
Cantadou-juustolla täytetyt taatelit
Mustikkapannukakkuja
Suklaata
Kahvia
Samppanjaa
Omalla vastuullani oli tänä vuonna salaatti. Marinoin perussalaattipohjan päälle tomaatteja (balsamico, suola, pippuri, sokeri, oliiviöljy) sekä punasipulia (valkoviinietikka, suola, sokeri, oliiviöljy). Lisäksi salaatissa oli avocadoa ja päälle paahdettiin pinjansiemeniä. Kastikkeena toimi marinadien lisäksi pistaasipesto (Basilikaa, parmesania, pistaasipähkinöitä, pippuria, sitruunaa).
Toast skagen
Tomaatti-mozzarellaleipä
Kylmäsavulohileipä
Anjovisleipä
Emmental
Gryere
Brie
Vadelmahillo
Macadamia-pähkinöitä
Saksanpähkinöitä
Tomaattisalaatti
Vesimeloni
Banaani-lakkasmoothie
Luomumunia
Cantadou-juustolla täytetyt taatelit
Mustikkapannukakkuja
Suklaata
Kahvia
Samppanjaa
![]() |
| Skagenista tulee parasta kun smetanan vaihtaa happukööriin. |
![]() |
| Taatelit sopivat hyvin myös jouluun. |
Omalla vastuullani oli tänä vuonna salaatti. Marinoin perussalaattipohjan päälle tomaatteja (balsamico, suola, pippuri, sokeri, oliiviöljy) sekä punasipulia (valkoviinietikka, suola, sokeri, oliiviöljy). Lisäksi salaatissa oli avocadoa ja päälle paahdettiin pinjansiemeniä. Kastikkeena toimi marinadien lisäksi pistaasipesto (Basilikaa, parmesania, pistaasipähkinöitä, pippuria, sitruunaa).
![]() |
| Jälkkäriksi riitti pieni pala suklaata. Suklaat ovat kotoisin Tampereelta |
![]() |
| Ihan itse tein, ensimmäinen (muttei viimeinen) hedelmäkaiverrus |
Tunnisteet:
Aamiaista,
Hedelmiä,
Juustoa,
Kastiketta,
Ruoka,
Salaattia,
Tahnoja ja dippejä
22.8.2014
Helppo caesar-kastike
Ensimmäistä kertaa kuukauteen (vai kahteen) teki mieli palata blogin äärelle. En voi syyttää edes kesälomaa koska vuoden ainoa lomaviikko on vielä edessä päin. Mutta ei selittelyjä, aiheen blogiin palaamiselle antoi Soppakellarista bongattu lähes täydellinen caesar-kastike. Arkivapaa antoi pontta kokkailuun ja pohdintojen jälkeen teki mieli salaattia. Caesar on helppo ja perinteinen salatti, jota voi muunnella mieleisekseen eri proteiineilla. Meillä kylkeen paistettiin lohta. Salaatiksi kannattaa valita romaine tai vastaava maukas ja rapea salaatti, krutongit paistaa itse ja parmesanista ei tingitä.
Reilu annos, mutta vaikea tehdä pienempääkään
1 kananmuna
2,5 dl mietoa rypsiöljyä
1 valkosipulin kynsi pilkottuna
1 rkl vettä
0,5 rkl valkoviinietikkaa
0,5 rkl dijon-sinappia
2 rkl sitruunan mehua
suolaa
pippuria
Mittaa aineet korkeaan ja kapeaan kulhoon ja surauta tehosekoittimella kastikkeeksi. Helppoa kuin mikä, mutta onnistumisen takaa huoneenlämpöiset raaka-aineet.

Salaattia
17.6.2014
Kaksi salaattia grilliruoan kaveriksi
Jo muutamaan kertaan mainitulla helatorstain mökkireissulla tein pariakin aika kelvollista salaattia. Nämä tarjoiltiin grilliruokien lisukeina ja molempien raikkaus taittoi hienosti grilliruoan raskautta.
Perunasalaatti jogurtilla
2:lle
Uusia perunoita
Retiisejä
Kevätsipulia
Punasipulia
Kapriksia
1 dl turkkilaista jogurttia
suolaa
pippuria
minttua
timjamia
sitruunan mehua
Pese ja keitä perunat, halkaisen ne jäähtymään hieman. Pilko retiisit ja sipuli, sekoita kaprikset sekaan. Kun perunat ovat hieman jäähtyneet niin tee kastike. Silppua yrtit ja sekoita kaikki aineet keskenään. Sekoita jogurttikastike muiden aineiden kanssa. Anna maustua hetki.
Varhaiskaalisalaatti 2:lle
Pieni varhaiskaali
Pari kevätsipulia
1 dl jogurttia
Minttua
Basilikaa
Suolaa
Pippuria
Sitruunan mehu
Sekoita kastikkeen aineet keskenään, suikaloi kaali ja sekoita. Anna maustua hetki.

7.6.2014
Sriracha-korianteri-varhaiskaalisalaatti
Olemme metsästäneet monessa blogissakin näkynyttä kukkokastiketta puolisen vuotta Etelä-Suomen alueelta tuloksetta. K-Supermarketit, Stoccat, Citymarketit, S-marketit ja kukkosoosia ei ole löytynyt mistään. Etnisiin kauppoihin ei ole ollut aikaa lähteä tutkimaan. Saimme ko. kastiketta käsittelevän kirjan tuliaisiksi ystäviemme Kalifornian matkalta ja käynnistimme kukkokastikkeen etsinnät jälleen. Tänään meitä lykästi, niinkin omituisesta paikasta kuin Verkkokauppa.comista. Lähdettiin kovalevyä hakemaan ja tultiin takaisin uuden pallogrillin ja kukkokastikkeen kanssa. Mikä juhlapäivä! Kun vielä iltaa kohti sää selkeni, niin päätimme vihkiä takapihamme grillauskäyttöön kesäksi. Meillä kaupungissa ja kerrostalossa takapiha tarkoittaa yleistä puistoa talon takana.
Grillattavien hodareiden väliin tein kukkokastikkeesta ja varhaiskaalista ihanan tulisen salaatin, joka osui kuin nenä päähän savutofun ja sipuliruoheen kanssa. Hippi nautti salaattinsa Helsingin makkaratehtaan chorizoiden kera. Lisukkeeksi teimme ihan perinteisen tomaatti-kurkku-basilikasalaatin, joka maustettiin sitruunalla, oliiviöljyllä ja balsamicolla. Ja tietysti vähän suolaa ja pippuria korostamaan makuja.
Sriracha-korianteri-varhaiskaalisalaatti
1 pieni varhaiskaali
1-2 kevätsipulia
pieni nippu korianteria
2 rkl turkkilaista jogurttia
1 rkl sriracha-kastiketta
tilkka sitruunamehua
suolaa
pippuria
Suikaloi kaali ja pilko sipuli. Revi korianteri joukkoon. Sekoita jogurtti, sriracha, sitruunamehu ja mausteet salaattiin. Sekoita kunnolla ja nauti sellaisenaan grilliruoan lisukkeena tai hampurilasen/hodarin kaverina.

Grillistä,
Kaalia,
Piknikille,
Ruoka,
Salaattia
25.5.2014
Parasta kesäruokaa
Tänään oli ihana aurinkoinen kesäpäivä. Kävimme tietysti äänestämässä, jonka jälkeen suuntasimme ex tempore piknikille rantaan. Vaalikahvit nautittiin viltillä loikoillen ja kirjaa lukien.
Kahvien lisäksi täytyy toki syödä, ja päätimme tehdä kesän ensimmäisen kesäruoan. Kahvilta ylijääneet mansikat pilkottiin salaattiin versojen seuraksi, ja salaatti maustettiin muutamalla nokareella vuohenjuustoa, balsamicolla, suolalla ja pippurilla. Uusien perunoiden kaveriksi tehtiin raikas kermaviilikastike tillistä, ruohosipulista ja sitruunasta. Vähän suolaa ja mustapippuria viimeistelee maut. Kesälautaselle kuuluu usein myös keitetty kananmuna sekä tällä kertaa kylmäsavukalaa. Haluttiin pitää ruoka mahdollisimman simppelinä, ja kaikki valmistuukin sillä aikaa kun potut kiehuvat. Ihana ihana kesä!

Arkiruokaa,
Kalaa,
Kastiketta,
Perunaa,
Piknikille,
Ruoka,
Salaattia,
Sitä ja tätä,
Tahnoja ja dippejä
2.1.2014
Kreikkalainen perunasalaatti
Uutena vuonna karjalanpiirakoiden lisäksi ystäviemme luokse matkasi kulhollinen perunasalaattia. Halusin vähän modifioida perusperunasalaattia, joten tuunasimme sen kreikkalaisilla vivahteilla ja kastikkeeksi teimme perinteisen tsatsikin. Vallan kelpo kokeilu, sanoisin. Salaatin rinnalla tarjottiin Sörkan nakkeja ja kuplivaa roseeta.
Iso kulhollinen:
1 kg perunaa (meillä oli Puikulaa)
2 Granny Smith-omenaa
1 prk vihreitä oliiveja
1 (pieni) prk pieniä kapriksia
2 punasipulia
1 pkt fetaa
Suolaa
Pippuria
Vaaleaa balsamicoa
Oliiviöljyä
Sipulin marinadi:
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl punaviinietikkaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
Kuori ja keitä perunat. Jäähdytä. Leikkaa sipuli ohuiksi rinkuloiksi ja sekoita kulhossa marinadin aineet. Anna sipulien marinoitua vähintään puoli tuntia, kunnes ne pehmenevät.
Kuori ja pilko omenat, palottele feta, valuta oliivit ja kaprikset ja lisää ne salaattiin. Pilko perään perunat ja lisää sipulit. Mausta.
Tee tsatsiki:
2 dl turkkilaista jogurttia
puolikas kurkku
suolaa
pippuria
kuivattua minttua
Kuori kurkku ja poista siemenet. Raasta karkeaksi raasteeksi. Sekoita kurkku, jogurtti ja mausteet. Anna maustua kylmässä n. 15 min.
Lapioi tsatsikia salaatin päälle ja ääntä kohti.

16.9.2013
Hampurilainen ja talvivihannescoleslaw
Vietettiin viime viikonloppuna viimeistä kesämökkiviikonloppua. Vietiin kissa vanhemmille hoitoon, pakattiin autoon parhaat ystävät, yksi koira ja aineet hampurilaisiin. Luonto oli meidän puolella ja koko viikonlopun paistoi aurinko ja syksy näytti parhaat puolensa. Lauantaina (savu)saunottiin ja tehtiin hamppareita. Hampparit saivat yllättävän ja ylistävän tuomion ystäväpiirimme kruunaamattomalta hampparikuninkaalta: Paras hampurilainen ikinä. Hyviä nämä olivat, ja ympäristö antoi varmasti oman säväyksentä, mutta että parhaita? No, kokeile itse!
(hyvän) Sämpylän väliin:
Chilimajoneesia
Salaattia
Savustettuja tomaatteja (ilman mozzarellaa)
Savustettua tofua
Tsatsikia
Cheddaria
Lisäkkeenä tarjottiin porkkana-fenkolipaistosta:
Porkkanaa
Fenkolia
Suolaa
Pippuria
Rosmariinia
Ranskalaisia yrttejä
Öljyä
Suikaloi vihannekset ja lisää mausteet. Paista porkkanat ja fenkolit napsakan kypsiksi muurikkapannulla.
Lautaselle ja osin myös hampparin väliin löysi tiensä tuunattu Jamie Oliverin talvivihannescoleslaw:
2 porkkanaa
puolikas fenkoli
200g valkokaalia
200g punakaalia
retiiseja
puolikas punasipuli
kaskinauris
Kastike:
3 dl turkkilaista jogurttia
1 nippu persiljaa
suolaa
pippuria
puolikkaan sitruunan mehu
(dijon-sinappia, varmasti sopii hyvin, me unohdettiin kotiin)
Suikaloi ja raasta kaikki vihannekset niin ohueksi kuin jaksat. Me käytettiin mandoliinia, ja se osoittautuikin aika näppäräksi. Sekoita kastikkeen aineet ja sekoita se suikaleiden joukkoon. Anna maustua jääkaapissa ainakin tunti tai pari.
Kuvaan eksyi Herra Wotkinsin suosittelema hampurilainen, jossa oli siis mustapippurilla ja suolalla maustettu naudan jauhelihapihvi ja savikasleria. Muuten aika samat täytteet kuin tuossa vegeversiossakin.

Hampurilaisia,
Ruoka,
Salaattia,
Vihanneksia
17.6.2013
Mansikka-vuohenjuustosalaatti siiderisiirapilla
Hartwall kutsui meidät ruokabloggareiden kilpailuun, jossa piti suunnitella (ja toteuttaa) teemalla "Onni on yksinkertaista" helppo ja yksinkertainen resepti.
Onnesta, helppoudesta ja yksinkertaisuudesta meille tuli heti mieleen mansikat, ja siitä kehittelimme helpon kesäreseptin, joka ei vaadi montaa ainesosaa ja valmistuukin alle vartissa. Kesäiltana kuuman päivän jälkeen kelpaa liottaa varpaita järvessä ja natustella raikasta salaattia, jossa suolainen vuohenjuusto ja makeat mansikat ja siiderisiirappi sulautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi.
Mansikka-vuohenjuustosalaatti siiderisiirapilla
Erilaisia (salaatin)lehtiä (esim. tammenlehti, jäävuori, lollo rosso, viinisuolaheinä, basilika...)
Mansikoita
Pinjansiemeniä
Voita
Maalaisleipää
Vuohenjuustoa
Suolaa
Pippuria
Balsamicoa
Siirappi:
1 dl Happy Joe Organic-siideriä
1 tl ruokosokeria
Tee ensin siirappi. Mittaa pieneen kattilaan siideri ja sokeri. Kiehuta hiljalleen kasaan, kunnes siideristä tulee siirappimaista. Nosta kattila hetkeksi syrjään. Revi pari kourallista erilaisia salaatinlehtiä jokaisen ruokailijan lautaselle. Pilko mansikat. Paahda kuivalla pannulla ensin pinjansiemenet ja nosta ne sivuun. Pilko leipäsiivut paloiksi. Lisää voita pannulle ja paahda maalaisleipäkuutiot rapeiksi krutongeiksi. Paahda uunissa grillivastuksen alla vuohenjuusto. Kasaa kaikki aineet lautaselle salaatinlehtien päälle. Mausta suolalla, pippurilla, balsamicolla ja siiderisiirapilla.
Yhteistyössä Hartwallin kanssa.

Yhteistyössä
26.5.2013
Kesäinen perunasalaatti ja paistetut ahvenet
Kalakauppias myi meille reilun annoksen ahvenia taannoisia fisuhodareita varten, joten seuraavaksi päiväksi piti myös keksiä jotain kalaisaa. Perunasalaattia ja ahvenia!
Mun suhde perunasalaattiin on ollut aina vaikea. Siitä majoneesiversiosta en tykkää yhtään ja tämän takia menikin elämästäni noin 30 vuotta ennen kuin opin tykkäämään perunasalaatista. Täyskäännöksen apurina oli ystäväni A, joka teki johonkin vappu-/uusi vuosi-/ thanks giving-/synttärijuhliin perunasalaattia jossa ei ollut majoneesia. Silmäni avautuivat ja nykyisin toivonkin A:lta aina kaikkiin juhliin "sitä hyvää perunasalaattia". Ajattelin tänään ahventen seuraksi tuunata perunasalaatista villin version ja vaihtaa kaprikset voikukannuppuihin ja rucola horsmaan, mutta sateinen sunnuntai ei niin sanotusti suosinut villiruokaretkeä, joten turvauduin kaupan antimiin. Samoin olen aina jotenkin pitänyt perunasalaattia vaikeana ruokana, kun perunoiden pitää jäähtyä ja maltti ei ole suurin vahvuuteni. Nerokkaasti nimesin salatin lämpimäksi ja helppo kesäsalaatti oli syntynyt. Kaveriksi paistettiin siis ahvenia.
Lämmin perunasalaatti
Perunoita
Kesäsipulia
Marinoitua punasipulia (jäi hodareista, ei pakollinen, mutta maukas lisä)
Kevätsipulia
Retiisejä
Omenaa
Kapriksia
Rucolaa
Kastike:
Oliiviöljyä
Suolaa
Pippuria
(Ruusuviini)etikkaa
Laita perunat kiehumaan ja pilko sillä aikaa muut ainekset. Pilko kypsät perunat ja sekoita ne salaattiin. Lisää kastike ja viimeisenä rucola. Paista halutessasi ahvenet kaveriksi.

19.12.2012
Pikainen couscoussalaatti
Riian lettujen jälkeen teki mieli jotain salaattista.
1 dl couscousta
1 dl vettä
suolaa
pippuria
tilkka öljyä
chiliä
Salaattia
Tomaattia
Fetaa
Aurinkokuivattua tomaattia
Oliiveja
Falafelejä
Persiljaa
Tee couscous paketin ohjeen mukaan, paista falafelit (tai jos olet reipas, niin tee itse, mutta sitten salaatti ei ole enää "pikainen"). Pilko tomaatit, kuutioi feta, revi salaatti ja sekoita ne salaattikulhossa. Pilko aurinkokuivatut tomaatit, oliivit ja silppua persilja ja sekoita ne couscousin joukkoon. Sekoita couscous salaattiin ja kasaa falafelit päälle.

2.12.2012
Saisko olla kaalia?
Lehtikaali on kuulunut testattavien listalle jo pitkään, ja kun eilen saimme A21-ravintolassa ruskistetussa voissa haudutettua lehtikaalia, olin myyty. Piti testata tietysti itsekkin. Olisin halunnut laittaa ajan hengen mukaisesti stilttonia sinihomejuustoksi tähän, mutta ainakaan Jumbon Stoccalla ei ollut. Peltolan blueta sitten, hyvä näinkin.
Supertäyttävä lämmin kaalisalaatti:
Kourallinen siitatesieniä
Valkosipulin kynsi
Pari kolme lehtikaalin "oksaa"
Vuonankaalia
Saksanpähkinöitä
Päärynää
Sinihomejuustoa (Peltolan blue)
Tilkka kermaa
Nokare voita
Suolaa
Pippuria
Leikkaa lehtikaalista ruoto pois. Paista sienet ja valkosipuli. Lisää lehtikaali joukkoon, paista tovi. Lisää kerma ja anna kiehua kokoon hiljalleen. Mausta suolalla ja pippurilla. Tee sillä aikaa salatti, pese vuonankaali, pilko päärynä ja kuutioi sinihomejuusto. Kasaa kaikki aineet lautaselle ja laita sieni-lehtikaalipaistos päälimmäiseksi.
Hyvää, mutta todella täyttävää.

Sieniä,
Vihanneksia
8.9.2012
Lauantailounas: viikuna-vadelma-vuohenjuustosalaatti
Nyt on se häviävän pieni hetki vuodessa kun jostain kaupasta saattaa löytää tuoreita viikunoita. Ostin omani lähikaupasta jo pari päivää sitten varastoon, etten vain jäisi ilman. Tosin kovin paljoa kauempaa noita ei kannata säilöäkkään. Lauantain lounassalaattiin lisäsin kaikkia mun mielestä hyviä aineita ja sekoittelin hunajaisen kastikkeen kaveriksi. Nam.
Näin se meni:
Salaatinlehtiä
Kurkkua
Pekaanipähkinöitä
Vadelmia
Tuoreita viikunoita
Vuohenjuustoa
Kastike:
1 rkl oliiviöljyä
1 tl (ruusu)viinietikkaa
1/2 tl hunajaa
suolaa
pippuria
Pilko kurkku ja viikunat, paahda pähkinät, revi salaatti. Kokoa suoraan lautaselle, ensin salaatti, sitten kurkku, pähkinät, vadelmat, viikunat ja (grillattu) vuohenjuusto. Sekoita kastike ja pirskottele päälle.

19.8.2012
Lähi-itä meidän tapaan
Mä en lähde edes väittämään, että nämä olisivat jotenkin autenttisen makuisia ruokia, mutta meille maistui siitä huolimatta. Sunnuntain kunniaksi teki mieli tehdä jotain vähän erikoisempaa, ja pihalla rapistuvasta persiljapuskasta ja kaappiin haudatusta bulgur-paketista se sitten lähti. Tosin kävi ilmi, että olimme säilöneet kaapissa bulgurpakettia, jossa oli kolme jyvää pohjalla. Onneksi kaapista löytyi myös couscousta tilalle. Hummukseen ajateltu tahinikin oli päässyt loppumaan, joten pärjättiin myös ilman sitä hyvin.
Couscoustabbouleh, turkkilainen cacik ja hummus
Couscoustabbouleh
1 dl vettä
1 dl couscousta
1 tl oliiviöljyä
1 rkl voita
persiljaa puolikas ruukku
tuoretta minttua 1/4 ruukku
5 cm purjoa
kalamataoliiveja
100g kirsikkatomaatteja
1/2 limen mehu
suolaa
pippuria
Kypsennä couscous paketin ohjeen mukaan ja jäähdytä. Silppua yrtit, paloittele purjo, halkaise tomaatit. Sekoita kaikki aineet keskenään, purista päälle limen mehu ja mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan.
Cacik
1/2 kurkku
1 valkosipuli
2 rkl tuoretta minttua silpittuna
200g maustamatonta paksua jugurttia (Esim partaäijä tai Total)
suolaa
pippuria
sitruunamehua
Kuori kurkku, poista vetinen sisus. Raasta karkeaksi. Silppua valkosipuli. Sekoita kurkkuraaste, valkosipuli, jogurtti ja minttu kulhossa. Mausta sitruunalla, suolalla ja pippurilla.
Hummus
1 tlk kikherneitä (valutettuna 170 g)
1 valkosipulinkynsi
1/2 dl vettä
1 rkl oliiviöljyä
3 rkl sitruunan mehua
1 tl juustokuminaa
(tahinia 1 rkl)
suolaa
pippuria
Valuta ja huuhtele kikherneet. Aja ne sauvasekoittimella (meillä kotona tätä sanottiin höpsisvatkaimeksi, meni pitkään ennen kuin edes tiesin laitteen oikeaa nimeä) karkeaksi tahnaksi. Lisää muut aineet, vedellä voit säännöstellä tahnan paksuutta.

Lähi-itä,
Salaattia,
Tahnoja ja dippejä
17.4.2012
Ihana kesäsalaatti
Vaikka kesä ei ihan vielä olekkaan ovella, kesäsalatin ensimmäiset raaka-aineet ovat ilmestyneet kauppoihin. Mansikoita, parsaa ja tuoreita vihanneksia.
Mansikka-parsa-brie-salaatti
Parsaa
Mansikoita
Vuonankaalia
Viinisuolaheinää
Cashewpähkinöitä
Briejuustoa
Kastike:
1,5 rkl oliiviöljyä
1,5 rkl balsamicoa
0,5 rkl juoksevaa hunajaa
suolaa, pippuria, limeä
Sekoita kaikki kastikkeen aineet. Keitä parsa napakaksi. Paahda pähkinät kuivalla pannulla. Sekoita salaattiaineet, ja lisää kastiketta maun mukaan.
Mansikka-parsa-brie-salaatti
Parsaa
Mansikoita
Vuonankaalia
Viinisuolaheinää
Cashewpähkinöitä
Briejuustoa
Kastike:
1,5 rkl oliiviöljyä
1,5 rkl balsamicoa
0,5 rkl juoksevaa hunajaa
suolaa, pippuria, limeä
Sekoita kaikki kastikkeen aineet. Keitä parsa napakaksi. Paahda pähkinät kuivalla pannulla. Sekoita salaattiaineet, ja lisää kastiketta maun mukaan.
Tunnisteet:
Kastiketta,
Piknikille,
Salaattia
18.3.2012
Kookosta, appelsiinia ja chiliä
Matka jatkuu Aasialaisessa makumaailmassa. Tää oli kiva alkupala, tai suun raikastaja palojen välillä. Olutta kyytipoikana.
1 kookospähkinä
1 appelsiini (Alkuperäisessä ohjeessa pomelo, meillä appelsiinin lisäksi myös verigreippiä, mutta oli turhan kirpeää)
Thaibasilikan lehtiä
Pala inkivääriä
1 Sitruunaruoho
1 rkl paahdettuja kookoslastuja
1 dl punaista nah jam-kastiketta
Halkaise kokkospähkinä. Kaikki keinot sallittuja, mutta olis kiva että kuoresta jäisi pari isompaa palaa salaatin tarjoiluun. Ota kookoksesta ohuen ohuita lastuja joko kuorimaveitsellä, veitsellä tai mandoliinilla. Levitä lastut pellille ja paahda 120 asteessa (kaasu 1) kunnes lastut ovat kullan keltaisia.
Valmista nah jam-kastike:
1 valkosipulin kynsi
1 korianterin juuri
0,5 rkl merisuolaa
1/2 pieni punainen chili
1-2 isoa punaista chiliä
2 rkl palmusokeria
1 dl limen mehua (n. 2 limeä)
1 rkl kalakastiketta (Kasvisversiossa lisää hieman suolaa)
Leikkaa valkosipuli ja korianterin juuri pieneksi ja muussaa suolan kanssa morttelissa tahnaksi. Lisää chilit pienennettynä. Muussaa tasaiseksi. Lisää sokeri ja jatka muussaamista kunnes tahna on tasaista. Lisää limen mehu ja kalakastike. Tarkista maku, kaikkien makujen pitäisi olla tasapainossa, ja mikään ei saa jyrätä toisen yli.
Tee salaatti: Ota kookospähkinästä ohuita siivuja, sekoita mukaan kuorittu ja pilkottu appelsiini, thaibasilika, inkivääriä ohuen ohuina lastuina, ja sirtuunaruoho ihan ihan pieneksi silputtuna. Lisää kastike, maista ja mausta tarpeen mukaan. Tarjoile kokokospähkinän kuoresta, koristele paahdetuilla kokokoslastuilla ja thaibasilikalla.
Tällä ruoalla on myös teemabiisi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)