22.8.2014

Helppo caesar-kastike

Ensimmäistä kertaa kuukauteen (vai kahteen) teki mieli palata blogin äärelle. En voi syyttää edes kesälomaa koska vuoden ainoa lomaviikko on vielä edessä päin. Mutta ei selittelyjä, aiheen blogiin palaamiselle antoi Soppakellarista bongattu lähes täydellinen caesar-kastike. Arkivapaa antoi pontta kokkailuun ja pohdintojen jälkeen teki mieli salaattia. Caesar on helppo ja perinteinen salatti, jota voi muunnella mieleisekseen eri proteiineilla. Meillä kylkeen paistettiin lohta. Salaatiksi kannattaa valita romaine tai vastaava maukas ja rapea salaatti, krutongit paistaa itse ja parmesanista ei tingitä.


Reilu annos, mutta vaikea tehdä pienempääkään

1 kananmuna
2,5 dl mietoa rypsiöljyä
1 valkosipulin kynsi pilkottuna
1 rkl vettä
0,5 rkl valkoviinietikkaa
0,5 rkl dijon-sinappia
2 rkl sitruunan mehua
suolaa
pippuria

Mittaa aineet korkeaan ja kapeaan kulhoon ja surauta tehosekoittimella kastikkeeksi. Helppoa kuin mikä, mutta onnistumisen takaa huoneenlämpöiset raaka-aineet.