16.9.2013

Hampurilainen ja talvivihannescoleslaw

Vietettiin viime viikonloppuna viimeistä kesämökkiviikonloppua. Vietiin kissa vanhemmille hoitoon, pakattiin autoon parhaat ystävät, yksi koira ja aineet hampurilaisiin. Luonto oli meidän puolella ja koko viikonlopun paistoi aurinko ja syksy näytti parhaat puolensa. Lauantaina (savu)saunottiin ja tehtiin hamppareita. Hampparit saivat yllättävän ja ylistävän tuomion ystäväpiirimme kruunaamattomalta hampparikuninkaalta: Paras hampurilainen ikinä. Hyviä nämä olivat, ja ympäristö antoi varmasti oman säväyksentä, mutta että parhaita? No, kokeile itse!

(hyvän) Sämpylän väliin:

Chilimajoneesia
Salaattia
Savustettuja tomaatteja (ilman mozzarellaa)
Savustettua tofua
Tsatsikia
Cheddaria

Lisäkkeenä tarjottiin porkkana-fenkolipaistosta:

Porkkanaa
Fenkolia
Suolaa
Pippuria
Rosmariinia
Ranskalaisia yrttejä
Öljyä

Suikaloi vihannekset ja lisää mausteet. Paista porkkanat ja fenkolit napsakan kypsiksi muurikkapannulla.

Lautaselle ja osin myös hampparin väliin löysi tiensä tuunattu Jamie Oliverin talvivihannescoleslaw:

2 porkkanaa
puolikas fenkoli
200g valkokaalia
200g punakaalia
retiiseja
puolikas punasipuli
kaskinauris

Kastike:
3 dl turkkilaista jogurttia
1 nippu persiljaa
suolaa
pippuria
puolikkaan sitruunan mehu
(dijon-sinappia, varmasti sopii hyvin, me unohdettiin kotiin)

Suikaloi ja raasta kaikki vihannekset niin ohueksi kuin jaksat. Me käytettiin mandoliinia, ja se osoittautuikin aika näppäräksi. Sekoita kastikkeen aineet ja sekoita se suikaleiden joukkoon. Anna maustua jääkaapissa ainakin tunti tai pari.



Kuvaan eksyi Herra Wotkinsin suosittelema hampurilainen, jossa oli siis mustapippurilla ja suolalla maustettu naudan jauhelihapihvi ja savikasleria. Muuten aika samat täytteet kuin tuossa vegeversiossakin.