1.10.2010

Mustikkapiiras

Alkon Etikettilehdestä löytyi mielenkiintoinen ohje.  Toki taas pienennettiin ja puolukat vaihtuivat mustikoihin, mutta aika hyviä nämä olivat :)


Tästä ohjeesta tuli kaksi katollista, n 9 cm halkasijalla olevaa piirasta ja kaksi ilman kattoa.

200 g kaupan valmista murotaikinaa

0,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl mantelilastuja
1 rkl voita
0,5 dl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
0,5 dl smetanaa
1 kananmuna
2 dl mustikoita

Kauli taikina ohueksi levyksi ja vuoraa leivosvuoat taikinalla. Säästä osa taikinasta kansiksi.
Paahda kaurahiutaleet ja mantelilastut voissa.
Sekoita sokerit, smetana ja kananmuna ja lisää tähän seos pannulta.
Lisää marjat viimeiseksi joukkoon.

Annostele seos vuokiin ja kauli loppu taikina kansiksi. Tiivistä reunat hyvin, ettei täyte pursua ulos.

Paista 200°c uunissa n. 20-25 min.

Vaniljakastike tai jätski sopisi tähän kylkeen aivan mainiosti.