14.8.2010

Pikainen synttärikakku kirsikasta

Niin kuin oli puhetta, Leipurin selkä sanoi naps, mutta synttärikahvittelijat (tai oikeammin kuohuviinittelijät) kolkuttivat oven takana, niin pikainen kakku tuli kaavittua kasaan. Ulkonäön puolesta tätä ei olis kannattanut laittaa näytille, mutta uuden kakkupohjan ja täytteen testaus ansaitsevat tulla merkityksi muistiin. Selkäongelmien lisäksi kerma suli pursotuspussiin ja suklaa suli myös silmänräpäyksessä.







Mutta pohja oli loistava! Tän löysin täältä Siskot kokkaa-blogista ja pienentelin taas omiin tarpeisiin.
Tästä taikinasta tuli 20-cm vuokaan paksu kakku, josta riitti tän kakun kerrosten lisäksi vielä yksi kerros pakkaseenkin. ainesosiin tein omat muutokset, mutta itse ohje on suoraan yllämainitusta blogista.
100 g fariinisokeria
125 g sokeria
2 kananmunaa
200 g täysjyvävehnäjauhoja
170 g piimää
1 tl vaniljasokeria
35 g kaakaojauhetta
1 rkl valkoista viinietikkaa
1 tl ruokasoodaa
Voi ja sokeri vaahdotetaan, lisää kananmunat yksitellen joukkoon, sekoita koko ajan. Lisää kuivat aineet ja piimä vuorotelleen seokseen. Sekoita viinietikka ja sooda keskenään. Hämmästy, mutta kippaa seos taikinan joukkoon ja sekoita. Paista 190 asteessa 20-25 min. Näin siis paistoaika alkuperäisessä ohjeessa, mutta mä taisin paistaa aika paljon pitempään, mutta se on näitä kaasu-uunin kommervenkkeja. kokeile tikulla että kakku on kypsää.
Anna levätä n. 10 min ennen kippaamista.
Kakku sisältää hapankirsikoita, (jotka ei kyllä oo yhtään happamia), kostutus kirsikkaliköörillä (olis voinut olla enemmänkin) ja seuraavanlainen mascarpone-massa:
Loraus kirsikkalikööriä
250 g mascarpone-juustoa
2 dl kuohukermaa vaahdotettuna
2 tl san-aparttia (tän tilalla käy myös liivate, tai ehkä tää pysyy kasassa kokonaan ilmankin)
Päällä kermaa joka suli kuumuudessa ja suklaata. Hyvältä maistui!





Ps. Nyt tämä sekos jotenkin kokonaan noiden fonttien ja muiden kanssa, mutta kelvannee nyt näinkin.