Tilli-sitruunasnapsi oli parempaa kuin ainesosat antoivat ymmärtää, ja varmasti ensi juhannuksena nähdään pöydässä uusien perunoinen seurana. Resepti oli täältä. Hernekeitto oli ranskalainen Creme ninon, jonka seuraan paistoin näkkäriä. Juomaksi tarjoiltiin ruotsalaisen perinteen mukaan punssia. Pääruoaksi oli linssipullia ja puikulamuussia hollandaise-kastikkeella ja jälkkäriksi tietysti prinsessakakku.
Seesamnäkkileipä; kaksi pellillistä
3 dl vettä
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa
2 dl ruisjauhoja
3-4 dl vehnäjauhoja
6 g kuivahiivaa
Päälle
muutama rosmariinin lehti
seesaminsiemeniä
Sekoita lämpimään veteen hunaja ja suola. Sekoita hiiva ruisjauhoijin ja lisää ne nesteeseen. Lisää vehnäjauhot muutamassa osassa, taikina saa jäädä aika löysäksi, mutta leivottavaksi. Nostata taikinaa vedottomassa paikassa n. 30 min. Jaa taikina kahtia ja kauli toinen puoli leivinpaperille lättänäksi. Kauli seesaminsiemenet ja rosmariini pintaan kiinni. Paista 250 °C uunissa n. 10 min, kunnes näkkäri hieman ruskistuu reunoilta. Jäähdytä tasaisella alustalla. Näkkäri kovettuu vielä jäähtyessään. Voit tehdä näkkäristä myös suoraan annospaloja ja kaulia taikinan useassa osassa.