Tästä ohjeesta tuli neljä tuollaista n. 10 cm halkasijaltaan olevaa leivosta.
pohja:
100g jauhoja
ripaus suolaa
50 g kylmää voita
20 g jauhettuja manteleita
kylmää vettä
Täyte:
4 viikunaa
50 g sokeria
2 kananmunan keltuainen
puolikas vaniljatanko
250 g ricottajuustoa
1 rkl juoksevaa hunajaa
2 tl hunajaa koristeluun
Voitele/öljyä pikkuvuoat. Siivilöi jauhot ja suola kulhoon, nypi voi joukkoon. Sekoita mantelijauhe sekaan. Lisää vettä siten että saat köntistä taikinan. Kauli taikina ja laita vuokiin. Leikkaa vuokien pohjien kokoiset palat leivinpaperia ja laita ne vuokien pohjalle. Laita leivinpaperin päälle herneitä/makaronia/papuja tms, joka estää pohjaa nousemasta. Laita vuoat jääkaappiin vetäytymään n. puoleksi tunniksi.
Pane viikunat, puolet sokerista ja vettä kattilaan siten että viikunat peittyvät. Kiehauta ja anna poreilla n. 10 minuuttia. Nosta viikunat kattilasta, valuta ja jäähdytä.
Ota vuoka jääkaapista ja paista 190°C esilämmitetyssä uunissa n. 5 minuuttia, ota leivinpaperit pois ja paista vielä viitisen minuuttia.
Valmista täyte, sekoita ricottajuustoon keltuaiset ja puolikkaan vaniljatangon siemenet, lisää loput sokerista ja hunaja, sekoita hyvin. Kaada täyte pohjien päälle ja paista 190 asteessa kunnes täyte on hyytynyt. Halkaise viikunat ja asettele leivosten päälle. Valita vielä hunajaa koko komeuden seuraksi ja nauti lämpimänä.
Nämä oli kyllä hyviä.
Arvonta on tuossa alempana vielä vajaan viikon ajan käynnissä. Vielä mahtuu osallistumaan!