Näytetään tekstit, joissa on tunniste Perunaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Perunaa. Näytä kaikki tekstit

17.6.2014

Kaksi salaattia grilliruoan kaveriksi

Jo muutamaan kertaan mainitulla helatorstain mökkireissulla tein pariakin aika kelvollista salaattia. Nämä tarjoiltiin grilliruokien lisukeina ja molempien raikkaus taittoi hienosti grilliruoan raskautta.


Perunasalaatti jogurtilla

2:lle

Uusia perunoita
Retiisejä
Kevätsipulia
Punasipulia
Kapriksia
1 dl turkkilaista jogurttia
suolaa
pippuria
minttua
timjamia
sitruunan mehua

Pese ja keitä perunat, halkaisen ne jäähtymään hieman. Pilko retiisit ja sipuli, sekoita kaprikset sekaan. Kun perunat ovat hieman jäähtyneet niin tee kastike. Silppua yrtit ja sekoita kaikki aineet keskenään. Sekoita jogurttikastike muiden aineiden kanssa. Anna maustua hetki.


Varhaiskaalisalaatti 2:lle

Pieni varhaiskaali
Pari kevätsipulia
1 dl jogurttia
Minttua
Basilikaa
Suolaa
Pippuria
Sitruunan mehu

Sekoita kastikkeen aineet keskenään, suikaloi kaali ja sekoita. Anna maustua hetki.


25.5.2014

Parasta kesäruokaa

Tänään oli ihana aurinkoinen kesäpäivä. Kävimme tietysti äänestämässä, jonka jälkeen suuntasimme ex tempore piknikille rantaan. Vaalikahvit nautittiin viltillä loikoillen ja kirjaa lukien.


Kahvien lisäksi täytyy toki syödä, ja päätimme tehdä kesän ensimmäisen kesäruoan. Kahvilta ylijääneet mansikat pilkottiin salaattiin versojen seuraksi, ja salaatti maustettiin muutamalla nokareella vuohenjuustoa, balsamicolla, suolalla ja pippurilla. Uusien perunoiden kaveriksi tehtiin raikas kermaviilikastike tillistä, ruohosipulista ja sitruunasta. Vähän suolaa ja mustapippuria viimeistelee maut. Kesälautaselle kuuluu usein myös keitetty kananmuna sekä tällä kertaa kylmäsavukalaa. Haluttiin pitää ruoka mahdollisimman simppelinä, ja kaikki valmistuukin sillä aikaa kun potut kiehuvat. Ihana ihana kesä!


8.4.2014

Hyvää Suomesta: Lohihamppari ja timjamiranet

Hyvää Suomesta ja Ruoka.fi haastoivat kasan ruokabloggareita tekemään parasta kotiruokaa. Kotimainen ruoka ja parempi arki on lähellä meidän sydäntä, joten lähdimme riemulla mukaan.

Hyvää Suomesta-merkin saa pakkaukseen, kun tuote on valmistettu ja pakattu Suomessa ja raaka-aineista vähintään 75% on kotimaista. Yhden raaka-aineen tuotteissa kotimaisuusasteen tulee olla 100%. Täältä saat apua merkkiviidakkoon ja näet kunkin merkin kriteerit.

Aika nopeasti kala valikoitui meidän arkiruoan pääraaka-aineeksi, eikä vähiten siksi, että kotimainen kirjolohi sai vihreän pallukan viimeisimpään WWF:n kalaoppaaseen.

Kilpailun sääntöihin kuului, että vähintään kolmen raaka-aineen tuli olla Hyvää Suomesta-merkin ansainneita tuotteita. Olen alla olevaan reseptiin merkannut millainen merkintä milläkin reseptin tuotteella on.

Täällä voit äänestää suosikkireseptiäsi, sekä samalla osallistua kilpailuun, josta voit voittaa sadan euron ravintolalahjakortin!


Lohihampparit sitruunamajoneesilla ja timjamiranskikset 2:lle

Timjamiranskikset:
5 puikula-perunaa
2 rkl rypsiöljyä (Pirkka rypsiöljy, Hyvää Suomesta)
1 rkl silputtua timjamia
suolaa
pippuria

Pese perunat hyvin. Leikkaa lohkoiksi ja pyörittele öljyssä ja mausteissa. Paista 225°C (Kaasu 5) uunissa n. 30 min.

Karamellisoitu sipuli:
2 pientä sipulia
nokare voita (Valio voi, Hyvää Suomesta)

Kuori sipuli, ja leikkaa muutaman millin renkaiksi. Paista keskilämmöllä n. 20-30 min., välillä sekoittaen.

Sitruunamajoneesi:
2 keltuaista (Pirkka luomu, Hyvää Suomesta)
0,5 tl suolaa
0,5 tl dijon-sinappia
1 dl rypsiöljyä (Pirkka rypsiöljy, Hyvää Suomesta)
0,5 dl sitruunanmehua
1 tl raastettua sitruunan kuorta

Tee majoneesi. Sekoita keltuaiset, suola ja dijon-sinappi korkeassa kulhossa. Vatkaa sähkövatkaimella ja lisää öljy tippoina joukkoon. Mausta lopuksi sitruunalla.

200g lohta (kotimainen)
1 kananmuna (Pirkka Luomu, Hyvää Suomesta)
korppujauhoja (Myllärin luomu, Hyvää Suomesta)
suolaa
pippuria
Voita paistamiseen (Valio voi, Hyvää Suomesta)

Nypi ruodot ja irroita nahka lohifileestä. Riko kananmunan rakenne lautasella. Sekoita korppujauhot ja mausteet toisella lautasella. Kasta lohi kananmunaan ja seuraavaksi korppujauhoihin. Jos haluat erityisen paksun kuorrutuksen, niin toista. Paista lohipalat voissa kullanruskeiksi molemmin puolin.

Salaattia
Tilliä
4 siivua voimakasta juustoa (Vilho, Hyvää Suomesta)
2 kpl rouhesämpylä

Kokoa hampparit. Halkaise sämpylät, ja paahda ne pannulla (tai paahtimessa). Nosta sämpylälle lusikallinen majoneesia, salaattia, lohipala, siivu tai pari juustoa, silputtua tilliä ja lopuksi sämpylän kansi. Tarjoa ranskisten kera.



2.1.2014

Kreikkalainen perunasalaatti

Uutena vuonna karjalanpiirakoiden lisäksi ystäviemme luokse matkasi kulhollinen perunasalaattia. Halusin vähän modifioida perusperunasalaattia, joten tuunasimme sen kreikkalaisilla vivahteilla ja kastikkeeksi teimme perinteisen tsatsikin. Vallan kelpo kokeilu, sanoisin. Salaatin rinnalla tarjottiin Sörkan nakkeja ja kuplivaa roseeta.



Iso kulhollinen:

1 kg perunaa (meillä oli Puikulaa)
2 Granny Smith-omenaa
1 prk vihreitä oliiveja
1 (pieni) prk pieniä kapriksia
2 punasipulia
1 pkt fetaa
Suolaa
Pippuria
Vaaleaa balsamicoa
Oliiviöljyä

Sipulin marinadi:
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl punaviinietikkaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa

Kuori ja keitä perunat. Jäähdytä. Leikkaa sipuli ohuiksi rinkuloiksi ja sekoita kulhossa marinadin aineet. Anna sipulien marinoitua vähintään puoli tuntia, kunnes ne pehmenevät.

Kuori ja pilko omenat, palottele feta, valuta oliivit ja kaprikset ja lisää ne salaattiin. Pilko perään perunat ja lisää sipulit. Mausta.


Tee tsatsiki:

2 dl turkkilaista jogurttia
puolikas kurkku
suolaa
pippuria
kuivattua minttua

Kuori kurkku ja poista siemenet. Raasta karkeaksi raasteeksi. Sekoita kurkku, jogurtti ja mausteet. Anna maustua kylmässä n. 15 min.

Lapioi tsatsikia salaatin päälle ja ääntä kohti.




26.5.2013

Kesäinen perunasalaatti ja paistetut ahvenet

Kalakauppias myi meille reilun annoksen ahvenia taannoisia fisuhodareita varten, joten seuraavaksi päiväksi piti myös keksiä jotain kalaisaa. Perunasalaattia ja ahvenia!

Mun suhde perunasalaattiin on ollut aina vaikea. Siitä majoneesiversiosta en tykkää yhtään ja tämän takia menikin elämästäni noin 30 vuotta ennen kuin opin tykkäämään perunasalaatista. Täyskäännöksen apurina oli ystäväni A, joka teki johonkin vappu-/uusi vuosi-/ thanks giving-/synttärijuhliin perunasalaattia jossa ei ollut majoneesia. Silmäni avautuivat ja nykyisin toivonkin A:lta aina kaikkiin juhliin "sitä hyvää perunasalaattia".  Ajattelin tänään ahventen seuraksi tuunata perunasalaatista villin version ja vaihtaa kaprikset voikukannuppuihin ja rucola horsmaan, mutta sateinen sunnuntai ei niin sanotusti suosinut villiruokaretkeä, joten turvauduin kaupan antimiin. Samoin olen aina jotenkin pitänyt perunasalaattia vaikeana ruokana, kun perunoiden pitää jäähtyä ja maltti ei ole suurin vahvuuteni. Nerokkaasti nimesin salatin lämpimäksi ja helppo kesäsalaatti oli syntynyt. Kaveriksi paistettiin siis ahvenia.


Lämmin perunasalaatti

Perunoita
Kesäsipulia
Marinoitua punasipulia (jäi hodareista, ei pakollinen, mutta maukas lisä)
Kevätsipulia
Retiisejä
Omenaa
Kapriksia
Rucolaa

Kastike:
Oliiviöljyä
Suolaa
Pippuria
(Ruusuviini)etikkaa

Laita perunat kiehumaan ja pilko sillä aikaa muut ainekset. Pilko kypsät perunat ja sekoita ne salaattiin. Lisää kastike ja viimeisenä rucola. Paista halutessasi ahvenet kaveriksi.


5.5.2013

Vuohenjuustolohta, uusia perunoita ja parsaa

Herkullinen viikonloppu alkoi Hokussa, jatkui MM-kisaeväillä ja päättyi sunnuntaina lähes täydelliseen kevätateriaan. Keittokirjahaaste sai jatkoa kun tartuin aamulla Hesarin Ruokatorstai-kirjaan ja avasin sen toukokuun kohdalta. Eniten houkutteli vuohenjuustolohi, ja sille kaveriksi kaupasta löytyi parsaa ja espanjalaisia uusia pottuja. Vanhoihin ei taida olla enää paluuta ennen syksyä. Parsa paistettiin vaihtelun vuoksi.


Huomasinpa, että tämä on sillä tavalla historiallinen postaus Hippiblogin historiassa, että tässä on ensimmäinen ei kasvisruoka-resepti.

Vuohenjuustolohi

100g luomulohta per syöjä
Vuohenjuustoa
Suolaa
Pippuria
Dijon-sinappia
Voita paistamiseen

Kuumenna uuni niin kuumaksi kuin se antaa periksi (275C°-300C°, Kaasu 7-8). Kuumenna paistinpannu ja paista lohipaloja voissa pari minuuttia molemmilta puolilta. Nosta palat uuni vuokaan. Rouhi päälle suolaa ja pippuria. Voitele jokainen lohipala ohuelti sinapilla. Nosta jokaiselle palalel siivu tai kaksi vuohenjuustoa. Laita vuoka uuniin 2-3 minuutiksi niin, että juusto hieman ruskistuu.


Haastekirjat:

Ruokasuosikit sarjasta:
Jälkiruoat
Suklaa
Tapakset
Italia
Wokki
Leivonta

Ole Hyvä: Kotitaloutta 7. luokalle
Farang: Modernia aasialaista
Ruokatorstai
Löytöretki Intian keittiöihin
Helppo japanilainen keittiö
Ruokaa Ranskasta
Sakura - makujen kirsikka
Mmmm suklaa...
Wagamama
The Japanese Kitchen
Makeat ja suolaiset muffinssit
Basta! Italialaisen ruokakulttuurin ABC
Aglio & Olio - yksinkertaisen pastan A & O
Jamie Italiassa
Keitot
Kevyttä hyvää
Unelmakakut
Täydellä sydämellä
Keittis (itse tehty)
K-Supermarket: Kesäherkut
Kotikokki; Pasta
Parhaat piiraat
Bistro - Pariisin parhaat bistrot ja klassiset reseptit
Gourmet-ruokaa kahvinkeittimellä
Kasvisruokakeittokirja

4.5.2013

MM-kisaeväät

Tänään meillä laitettiin pöytä koreaksi ja kannatetaan Suomea MM-kisoissa.  Jääkaapissa lojui yksi pullo Kanarian matkalta tuotua sangriaa, joten siitä ajatukset lähtivät Espanjan suuntaan. Pöytään katettiin paprikaperunoita ja aiolia, kesäkurpitsa-parmesanchipsejä, manchego-juustoa ja patonkia. Lisäksi tein keittokirjahaasteen hengessä chilidippiä.


Kesäkurpitsachipsit

Pieni kesäkurpitsa
Parmsanraastetta
Suolaa
Pippuria
Voita tai öljyä

Raasta parmesan, viipaloi kesäkurpitsa. Kuumenna uuni 225°C (kaasu 5). Kierittele kesäkurpitsat ensin sulatetussa voissa/öljyssä ja sen jälkeen parmesanissa ja mausteissa. Lado uunipellille ja paahda kunnes juusto hieman ruskistuu. Tarjoa heti.


Chilidippi

4 rkl maustamatonta jugurttia
Chilijauhetta
Suolaa
Pippuria
Ruohosipulia
Sitruunan mehua

Silppua ruohosipuli ja sekoita se jugurttiin. Lisää mausteet ja sitruunan mehu ja tarkasta maku.


Paprikaperunat

Perunoita
Öljyä
Suolaa
Pippuria
Paprikajauhetta

Keitä perunat kypsäksi. Jäähdytä hieman. Laita kulhoon perunat ja mausteet. Sekoita. Paahda perunoita 225C° (Kaasu 5) uunissa n. 10-15 min. Tarjoa lämpimänä.


Aioli

1 yksikyntinen valkosipuli
1 dl oliiviöljyä
1 kananmunan keltuainen
Suolaa
Valkopippuria

Jos säilytät öljyä jostain syystä kylmässä, niin nosta oliiviöljy lämpimään, niin että se on huoneenlämpöistä kun aloitat aiolin tekemisen. Kuori valkosipulit ja purista ne kulhon pohjalle. Lisää kananmuna ja vatkaa sähkövatkaimella voimakkaasti. Lisää öljy ensin tippona munan joukkoon ja lopuksi ohuen ohuena nauhana. Lisää mausteet. Tarjoa kylmänä.


Haastekirjat:

Ruokasuosikit sarjasta:
Jälkiruoat
Suklaa
Tapakset
Italia
Wokki
Leivonta

Ole Hyvä: Kotitaloutta 7. luokalle
Farang: Modernia aasialaista
Ruokatorstai
Löytöretki Intian keittiöihin
Helppo japanilainen keittiö
Ruokaa Ranskasta
Sakura - makujen kirsikka
Mmmm suklaa...
Wagamama
The Japanese Kitchen
Makeat ja suolaiset muffinssit
Basta! Italialaisen ruokakulttuurin ABC
Aglio & Olio - yksinkertaisen pastan A & O
Jamie Italiassa
Keitot
Kevyttä hyvää
Unelmakakut
Täydellä sydämellä
Keittis (itse tehty)
K-Supermarket: Kesäherkut
Kotikokki; Pasta
Parhaat piiraat
Bistro - Pariisin parhaat bistrot ja klassiset reseptit
Gourmet-ruokaa kahvinkeittimellä
Kasvisruokakeittokirja



10.3.2013

Fenkolikeitto ja rosmariinileipäset

Keittokirjahaasteen myötä tatrtuin Matthew Drennanin kirjoittamaan Keitot-kirjaan. Ja voi pojat sieltä löytyikin paljon mielenkiintoisia keittoja. Keitot ei nyt varsinaisesti kuulu minun suosikkeihini, mutta ehkä tämän kirjan avaamisen myötä tulee useammin tartuttua keittokauhaan. Ja tätähän keittokirjat parhaimmillaan ovat, inspiroivat kokkaamaan jotain, mitä en normaalisti tulisi tehtyä.


Vähän oijoin kirjan reseptiä, mutta en nähnyt mitään syytä kypsentää perunoita kostutetun leivinpapaerin alla. Mielelläni otan vinkkejä vastaan, jos tämä on jollekin tuttu kikka. Valkoviini oli ihan mun oma kikka, pärjännee ilmankin, mutta lisää silloin hieman lientä.

Peruna-fenkolikeittoa ja rosmariinileipäsiä

Keitto neljälle:

1 sipuli
500 g perunaa
1 fenkoli
6 dl kasvislientä
1 dl valkoviiniä
1 dl kermaa
Nokare voita
Suolaa ja pippuria
Ruohosipulia
Yrttejä

Kuori perunat, pilko kasvikset. Kuullota sipulia kattilan pohjalla voissa. Lisää valkoviini. Kiehauta. Lisää loput vihannekset ja kasvisliemi. Keitä kypsäksi. Tee tässä välissä rosmariinileivät. Kun kasvikset ovat kypsiä, surauta ne tehosekoittimella tai sauvasekoittimella sileäksi keitoksi. Lisää kerma, mausteet ja yrtit. Lämmitä vielä kiehumispisteeseen.  Tarjoile ruohosipulisilpun kera.


Rosmariinileipäset

5 kpl

2 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
2 tl kuivattua rosmariinia
25 g huoneenlämpöistä voita
3/4 dl maitoa
muna voiteluun

Sekoita kuivat aineet keskenään, nypi voi joukkoon. Lisää maito ja sekoita taikinaksi. Taputtele taikina n. 2 cm paksuksi levyksi ja ota siiitä muotilla ympyröitä. Voitele leipäset ja paista 225°C (Kaasu 5) 10-12 min, kunnes ne ovat kauniin värisiä.



Haastekirjat:

Ruokasuosikit sarjasta:
Jälkiruoat
Suklaa
Tapakset
Italia
Wokki
Leivonta

Ole Hyvä: Kotitaloutta 7. luokalle
Farang: Modernia aasialaista
Ruokatorstai
Löytöretki Intian keittiöihin
Helppo japanilainen keittiö
Ruokaa Ranskasta
Sakura - makujen kirsikka
Mmmm suklaa...
Wagamama
The Japanese Kitchen
Makeat ja suolaiset muffinssit
Basta! Italialaisen ruokakulttuurin ABC
Aglio & Olio - yksinkertaisen pastan A & O
Jamie Italiassa
Keitot
Kevyttä hyvää
Unelmakakut
Täydellä sydämellä
Keittis (itse tehty)
K-Supermarket: Kesäherkut
Kotikokki; Pasta
Parhaat piiraat
Bistro - Pariisin parhaat bistrot ja klassiset reseptit
Gourmet-ruokaa kahvinkeittimellä
Kasvisruokakeittokirja

3.3.2013

Perunapizzaa!

Keittokirjahaaste eteni taas yhden harppauksen, kun teimme tässä muutama päivä sitten pizzaa Jamie Oliverin "Jamie Italiassa" -kirjan ohjeella.

Kirjasta löytyy monia eri vaihtoehtoja pizzan täytteeksi, mutta tällä kertaa päädyttiin hieman erikoisemmalta kuulostavaan vaihtoehtoon; perunaa, mozzarellaa, rosmariinia ja tomaattia.




Tällä ohjeella tulee pari pellillistä maukasta perunapizzaa.

Ensin pizzapohja:

n. 8 dl vehnäjauhoa
n. 2 dl durumjauhoa
1 tl suolaa
1 pussi kuivahiivaa
vajaa 1 rkl sokeria
n. 4 dl haaleaa vettä

Sekoita kulhossa jauhot, suola sekä kuivahiiva. Kaiva jauhojen keskelle kuoppa, ja kaada sinne haalea vesi, johon on sekoitettu vajaa ruokalusikallinen sokeria. Ala sekoittaa haarukalla jauhoa veden sekaan, kunnes seos alkaa sakeutua ja olla liian raskasta haarukalla sekoitettavaksi. Vaivaa taikinaa joko käsin tai koneella n. 10 minuuttia, kunnes taikina on kimmoisaa ja pehmeää. Anna nousta huoneenlämmössä vähintään 15 minuuttia.

Tomaattikastike:

neitsytoliiviöjyä
1 valkosipulin kynsi
puoli nippua tuoretta basilikaa
1 tlk säilöttyjä tomaatteja
suojaa ja pippuria

Leikkaa valkosipuli pieniksi paloiksi. Kaada kattilan pohjalle oliiviöljyä ja laita valkosipulit joukkoon ja kypsennä varovasti hetken aikaa. Lisää sitten säilyketomaatit ja pieniksi riivityt basilikan lehdet sekä hieman suolaa ja pippuria. Keitä miedolla lämmöllä 15-20 minuuttia. Murskaa tomaatit sileäksi seokseksi, maistele ja mausta tarpeen mukaan lisää.

Täytteet:

muutama keitetty peruna
kourallinen rosmariininlehtiä (tai kuivattua rosmariinia)
timjamia
loraus neitsytoliiviöljyä
pieni tilkka sitruunamehua
mozzarellaa
suolaa ja pippuria

Perunat kannattaa keittää jo hyvissä ajoin etukäteen, jotta ne ehtivät jäähtyä ja leikkaaminen on helpompaa.

Kauli pizzapohja ja levitä tomaattikastike pizzapohjan päälle. Sekoita kulhossa hienonnettu timjami, rosmariini, oliiviöljy, sitruunamehu ja hieman suolaa ja pippuria. Leikkaa keitetyt perunat noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi ja pyörittele kulhoon sekoitetussa mausteseoksessa ja nostele perunat pizzan päälle. Jos mausteseosta jää yli, sitä voi nostella vielä perunoiden päälle ja muuallekin pizzan täytteeksi. Leikkaa mozzarella pieniksi paloiksi ja lisää pizzaan. Paista 250 asteessa kunnes pohja on rapea. 





Ps. Eihän tästä tule mitään. Löysin kirjahyllyjen siivousprojektissa hyllystä vielä kaksi kirjaa...

Haastekirjat:

Ruokasuosikit sarjasta:
Jälkiruoat
Suklaa
Tapakset
Italia
Wokki
Leivonta

Ole Hyvä: Kotitaloutta 7. luokalle
Farang: Modernia aasialaista
Ruokatorstai
Löytöretki Intian keittiöihin
Helppo japanilainen keittiö
Ruokaa Ranskasta
Sakura - makujen kirsikka
Mmmm suklaa...
Wagamama
The Japanese Kitchen
Makeat ja suolaiset muffinssit
Basta! Italialaisen ruokakulttuurin ABC
Aglio & Olio - yksinkertaisen pastan A & O
Jamie Italiassa
Keitot
Kevyttä hyvää
Unelmakakut
Täydellä sydämellä
Keittis (itse tehty)
K-Supermarket: Kesäherkut
Kotikokki; Pasta
Parhaat piiraat
Bistro - Pariisin parhaat bistrot ja klassiset reseptit
Gourmet-ruokaa kahvinkeittimellä
Uudet:
Ruokasuosikit: Leivonta
Kasvisruokakeittokirja

9.1.2013

Sametinpehmeä kukkakaalikeitto

Keittokirjahaasteen ensimmäinen osa suoritettu. Tai melkein. Löysin kätköistä vielä kolme (3!) keittokirjaa lisää. Selailin tätä K-Supermarkettien ohjelehdykkää sillä periaatteella että sen voisi heittää pois kokonaan jo ennen ensi vuoden vaihdetta. Mutta kuinka ollakkaan, päähän jäi kuitenkin pyörimään ajatus kukkakaalikeitosta. Tämä ohje on ihan omasta päästä, mutta tuo krutonki-kananmunahässäkkä on lähes ohjeen mukaan, niin ehkä tämä lasketaan suoritetuksi. Ja ajatus kukkakaalikeitosta on kyllä vihkosen ansiota.



Tästä tuli viisi isoa lautasellista ja vähän jäi ylikin.

Näin se meni:

500g kukkakaalia
200 g perunaa
1 sipuli
pätkä purjoa
1 kasvisliemikuutio
vettä
loraus kermaa
Auran pehmeää juustoa
nokare voita / tilkka öljyä
suolaa ja pippuria

1 kananmuna
pari palaa leipää
nokare voita
suolaa ja pippuria

Paloittele sipuli ja kuullota se voissa/öljyssä isohkossa kattilassa. Paloittele kukkakaali ja kuori perunat. Kuutioi perunat paloiksi, niin kypsyvät nopeammin. Pätkäise purjo muutamaan osaan. Kippaa vihannekset kattilaan, peitä vedellä niin että ne juuri ja juuri peittyvät. Lisää kasvisliemikuutio joukkoon. Kiehauta vihannekset kypsäksi. Keitä kananmuna kovaksi. Kun vihannekset ovat pehmeitä, voit kaataa keitinvettä hieman talteen, jolla voi säädellä keiton paksuutta. Soseuta sauvasekoittimella ihan tasaiseksi. Lorauta tilkka kermaa joukkoon sekä aurajuusto. Kiehauta ja mausta suolalla ja pippurilla. Jos keitto tuntuu liian paksulta, voit tässä vaiheesa ohentaa sitä talteen ottamallasi kasvisliemellä.

Kuutioi leipä krutonkeja varten ja paista ne rapeaksi voissa. Muussaa kananmuna, ja sekoita se rapeiden krutonkien joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla. Annostele keiton päälle juuri ennen syömistä.



Haastekirjat:

Ruokasuosikit sarjasta:
Jälkiruoat
Suklaa
Tapakset
Italia
Wokki
Leivonta

Ole Hyvä: Kotitaloutta 7. luokalle
Farang: Modernia aasialaista
Ruokatorstai
Löytöretki intian keittiöihin
Helppo japanilainen keittiö
Ruokaa Ranskasta
Sakura - makujen kirsikka
Mmmm suklaa...
Wagamama
The Japanese Kitchen
Makeat ja suolaiset muffinssit
Basta! Italialaisen ruokakulttuurin ABC
Aglio&Olio - yksinkertaisen pastan A&O
Jamie Italiassa
Keitot
Kevyttä hyvää
Unelmakakut
Täydellä sydämellä
Keittis (itse tehty)
Uudet:
K-Supermarket: Kesäherkut
Kotikokki; Pasta
Parhaat piiraat

8.12.2012

Cheddar-parsakaali-uuniperunat

Näin jossain netissä mahtavan kuvan cheddarilla ja parsakaalilla täytetyistä uuniperunoista. Hiljainen lauantai antoi hyvän tilaisuuden testata näitä. Vierelle paistoin wokkihenkisen höystön endiivistä, jonka maustoin piripirillä. Kerrassaan maittava lauantai-ateria.



2-3 isoa perunaa (rosamunda, tai muu uuninkestävä lajike, meillä Siikliä, joka ei ollut ehkä paras vaihtoehto)
200g parsakaalia
75 g cheddar-juustoa
3-4 rkl maitoa
suolaa
pippuria

Pese perunat ja paista niitä 200°C (Kaasu 4) uunissa 50-60 minuuttia kunnes kypsiä. Keitä sillä aikaa parsakaali, leikkaa nuput pieniksi ja kiehauta muutama minuutti suolatussa vedessä. Jäähdytä kylmässä vedessä, ja laita sivuun odottamaan perunoita. Raasta cheddar. Kun perunat on kypsiä, halkaise ne kahtia ja koverra sisus kulhoon niin, että kuori jää ehjäksi. Muussaa haarukalla tms. ja lisää parsakaalit ja cheddar (säästä vähän pinnalle) joukkoon. Lisää maitoa niin että seoksesta tulee ilmava. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita peruna-juusto-parsakaaliseos takaisin perunankuoriin, ripottele loppu cheddar päälle. Paista 200°C 15-20 min kunnes juusto on sulanut ja pinta saanut vähän väriä.



17.11.2012

Hannan loistavat valkosipuliperunat

Rakas ystäväni Hanna tarjosi edellisenä "Älä arvostele mun illallista"-iltana taivaallisia valkosipuliperunoita. Tietysti kinusin ohjeen ja nyt jaan sen teillekkin.


Näiden kanssa piti nauttia uutta Beaujolais Nouveauta, mutta lähialkoista se oli myyty jo loppuun. Joten korkattiin lahjaviini. Kelpo viini sekin. Lisäksi piti olla romanialaisia kasviskroketteja, mutta perunat loppui kesken, niin oli tyytyminen soijapihveihin. Hipillä oli jotain lihaa seurana. Ja molemmilla mustaherukkahyytelöä. Valkosipuliperunat ja mustaherukkahyytelö käyvät loistavasti yksiin.


2-3 hlölle

400g puikulaperunaa
1 sipuli
2 yksikyntistä valkosipulia
1,5-2 dl kermaa
100 g emmental-juustoa
suolaa
valkopippuria
(tuoretta) timjamia

Kuori perunat, siivuta ne. Perunat saa jäädä aika paksuiksi siivuiksi. Pilko sipuli rouheiksi paloiksi, siivuta valkosipuli ihan ohueksi. Sekoita kaikki aineet, paitsi jätä puolisen desiä kermaa erilleen. Paista 170°C ja kunnes perunat ovat kypsiä. Lisää paiston keskivaiheilla vielä loppu kerma mukaan.