27.4.2013

Vappumenu



Kirjailin ylös vapun ruokalistaamme ja huomasin, että olinkin poiminut aikamoisen määrän vinkkejä eri blogeista. Kiitos kaikille kanssabloggajille!

Aattona viemme mukanamme ystäviemme juhliin muutamaa eri kasvispiirakkaa. Eevalta Kauhaa ja Rakkautta-blogista poimin vinkin yhdistää parsa, parmesan, ranskankerma ja timjami. Sellainen piiras ainakin. Sitten Kinuskikissalla oli ihana tomaattipiiraan resepti ja tietysti pinaatin ja fetan yhdistelmä on klassikko, mutta ajattelin kiepauttaa piiraan hauskasti ja vapun henkeen osuvasti spiraalille. Lisäksi on tiedossa ainakin perunasalaattia, munkkeja, mokkapaloja ja patonkia.

Vappupäiväksi poimin herkullisen salaattiohjeen Herkku ja koukkulasta ja rullaamme porukalla kaveriksi vietnamilaisia kesärullia, joita mekin teimme muutama viikko sitten. Eeva, Vatsasekaisin kilinkolin ja Chiclingin Hanna olivat kokkailleet näitä samoja, ihanan raikkaita ja keväisiä rullia. Kyytipojaksi on tarjolla suolaisia muffinsseja ja tietysti simaa ja kuohujuomaa. Toivottavasti aatolta jää muutama munkki vappupäivällekkin!

Jälkkäristä vastaa tällä kertaa muut tahot, mutta esimerkiksi viime vuonna tekemämme cakepopsit olivat menestys ja helppoa piknik-ruokaa.