27.12.2012

Kaikkien aikojen blogivuosi 2012

Vuosi 2012 on Hippiblogin kaikkien aikojen blogivuosi. Juttuja on kirjoiteltu enemmän kuin koskaan, samoin kommentteja on tullut enenmmän kuin varmasti koko blogihistorian aikana yhteensä. Kiitos siitä teille! Kolme vuotta ollaan oltu Bloggerin puolella, ja sitä ennen vuosi pari Wordpressissä. Suuri merkitys kasvulle on varmasti ollut meidän liittyminen Indiedaysin Inspirationiin vaikka kasvua oli huomattavissa jo ennenkin palvelun lanseeraamista. Alunperin alkuvuodesta otimme ruokaohjeet blogiin mukaan mausteeksi leivonnan rinnalle, mutta nykyisin taitaa ruokapostauksia olla enemmän kuin leivontaa. Katsotaan mihin suuntaan homma kehittyy ensi vuonna.

Kiitos kaikille lukijoille, toivottavatsi pysytte mukana ensi vuonnakin!

Tässä on mielestäni vuoden kohokohdat blogirintamalla:


Ikisuosikki sipulikeitto oli ensimmäisiä ruokajuttuja blogissa

Helmikuu oli aika leivontapainotteinen, ainoa ruokaohje oli Hipin risotto



Maaliskuussa oltiin Aasiahengessä ja testailtiin uusia makuja. Korianteri tarttui normaaliin ruokaan mausteeksi.



Huhtikuussa kesän maut alkoivat heräämään ja ensimmäiset parsat ja mansikat eksyivät lautaselle. 

Kesäsalaatti 

Toukokuu 2012

Toukokuussa teimme ikimuistoisen matkan Kaliforniaa kierrellen.

Sykähdyttävin paikka oli ehdottomasti Golden Gate San Franciscossa

Kesäkuu 2012

Kesäkuun näköjään lomailimme blogissa, koska koko kuukaudelta on vain yksi postaus. Työrintamalla menikin lujempaa.

Mustikkapannukakkuja aamiaiseksi

Heinäkuussa lomailtiin omassakin elämässä. Työkavereille tein pitkästä aikaa täytekakkua



Elokuussa syötiin paljon keittoja, mutta suosikiksi nousi kuitenkin tämä couscoussalaatti, jota onkin tehty useampaankin kertaan. Helppoa, muuntautumiskykyistä ja nopeaa.

Syyskuussa jatkui ennätysvuosi myös ravintoloiden rintamalla. Vierailtiin mm. kehutussa Sinnessä.
Kaikki ravintola-arviot löydät tältä sivulta. Muita suosikkeja löydät täältä.



Lokakuussa meillä oli kurpitsabileet. Mahtava ajatus rakentaa koko menu yhden raaka-aineen ympärille. Ajatuksissa myös leipäjuhlat ja perunapartyt.


Marraskuussa ajatuksissa pyöri vielä lokakuun työmatkat, ensimmäinen Guatemalaan ja toinen Keski-Afrikan tasavaltaan. Molemmista on kuulunut huonoja uutisia sittemin. Guatemalassa oli suurin maanjäristys vuosikymmeniin, juuri siellä missä mekin kiersimme. Voimme vain toivoa, että ne ihmiset, jotka tapasimme ovat kunnossa. Keski-Afrikan tasavallassa kapinalliset valtaavat maata ja aseelliset konfliktit eivät ole kaukana.



Joulukuussa kokkailtiin Hipin toimesta taas risottoa, tällä kertaa taivaallista maa-artisokkarisottoa.