9.8.2015

Alaston synttärisank... eikun kakku

Alastomat kakut ovat pitkään olleet kakkumaailman nouseva trendi. Bongasin jokunen viikko sitten Prinsessakeittiöstä reseptin nutella-mansikka-mascarpone-kakkuun, ja en voinut vastustaa kiusausta leipoa sitä synttäreilleni. Mansikoiden lisäksi laitoin kakkuun vadelmia, mustikoita ja viinimarjoja.



Kakkupohja:

3 kananmunaa (meillä käytetään vain Friidoja nykyisin)
Saman verran sokeria
Saman verran jauhoja, puolet tällä kertaa gluteenittomia jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Vaahdota sokeri ja munat, kääntele jauhot varoasti joukkoon. Paista voidellussa vuoassa 180°C (kaasu 3) n. 35 min. Anna vähän jäähtyä ja kumoa kakku. Anna tiivistyä seuraavaan päivään jääkaapissa vuoan alla.

Täyte ja kourrutus:
5 dl kuohukermaa
1 prk marcarponea
150g Nutellaa
marjoja maun mukaan
maitoa kostutukseen

Vaahtota kerma, sekoita mascarpone joukkoon. Nosta muutama lusikallinen syrjään päällystä varten. Sekoita loppuun pilkotut marjat. Kasaa kakku. Leikkaa pohja kolmeen osaan. Kostuta alun osa maidolla. Valuta puolet nutellasta pohjan päälle. Ei haittaa jos kerroksesta ei tule tasaista. Lisää puolet marjavaahdosta ja toista toinen kerros samoin. Kun kakku on kasassa, vedä raapalla reunat tasaiseksi, voit lisätä vähän marjatonta mascarponekermaa jos tuntuu että jää koloja. Lisää loppu kermasta kakun päälle ja kasaa loput marjat koristeeksi. Voit halutessasi siivilöidä vielä tomusokeria päälle.