15.2.2013

Parsakaalicarbonara

Keittokirjahaaste jatkuu! Jo toista päivää putkeen. Tällä kertaa avasin nerokkaan Aglio&Olio-kirjan, joka aikoinaan avasi mun silmät yksinkertaiselle pastalle. Tästä kirjasta on jäänyt useita reseptejä arkikäyttöön, toki nykyään niin muunneltuina ettei niitä enää tunnista samoiksi. Esimerkiksi salviapastaa, tomaatti-mozzarellapastaa ja mitä tahansa vihannesta, valkosipulia ja chiliä-pastaa tehdään meillä usein, kun aika on kortilla ja eineksistä ei tykätä.

Tällä kertaa kirjasta tarttui mukaan kasviscarbonara, mutta vaihdoimme kaikki vihannekset parsakaaliin (lähinnä ettei kaappiin jää puolikkaita vihanneksia niuhtumaan).


Näin se meni; kirjan hengen mukaan ilman tarkkoja määreitä

Valkosipulia
Chiliä
Parsakaalia
Cashewpähkinöitä
Parmesania
Kananmunia yksi per syöjä

Leikkaa parsakaalin nuput irti ja keitä niitä tovi suolatussa vedessä. Paahda pähkinät pannulla ja siirrä ne syrjään. Silppua valkosipuli ja chili, kuullota ne voissa. Huuhtele parsakaalit kylmässä vedessä (näin väri säilyy kirkkaana) ja lisää ne pannulle lämpeämään. Mausta pippurilla ja suolalla.

Keitä pasta al denteksi, kaada vesi pois. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa rakenne rikki. Lisää parmesanraaste, säästä sitä vähän vielä annosten päälle. Sekoita kananmunaseos pastaan ja lisää kaikki muutkin aineet, tarkasta suola.


Haastekirjat:

Ruokasuosikit sarjasta:
Jälkiruoat
Suklaa
Tapakset
Italia
Wokki
Leivonta

Ole Hyvä: Kotitaloutta 7. luokalle
Farang: Modernia aasialaista
Ruokatorstai
Löytöretki Intian keittiöihin
Helppo japanilainen keittiö
Ruokaa Ranskasta
Sakura - makujen kirsikka
Mmmm suklaa...
Wagamama
The Japanese Kitchen
Makeat ja suolaiset muffinssit
Basta! Italialaisen ruokakulttuurin ABC
Aglio & Olio - yksinkertaisen pastan A & O
Jamie Italiassa
Keitot
Kevyttä hyvää
Unelmakakut
Täydellä sydämellä
Keittis (itse tehty)
K-Supermarket: Kesäherkut
Kotikokki; Pasta
Parhaat piiraat
Bistro - Pariisin parhaat bistrot ja klassiset reseptit
Gourmet-ruokaa kahvinkeittimellä