23.5.2014

Helpot ja nopeat leivät MM-kisakatsomoon!



Amerikan matkalta palanneet ystävät saapuivat juuri sopivasti Suomeen seuraamaan jääkiekon MM-kisojen puolivälieräottelua Suomen ja Kanadan välillä.

Koska kisakatsomossa on kiva aina jotain napostella, mutta ihan hirveästi ei ollut aikaa käytössä sapuskoiden valmisteluun, päätin tehdä reilun suupalan kokoisia minileipiä kahdella eri täytteellä.


Leivät oli helppo tehdä etukäteen jääkaappiin odottamaan ja nostaa pöytään sitten, kun vieraat saapuivat. Näissä leivissä käytin pohjana miniruispaloja, mutta hommaan sopii varmasti yhtä hyvin monet muutkin pienet leipäpalat, kuten jälkiuuninapit jne. 



Tarvittavat ainekset:
Pussillinen miniruispaloja tai vastaavia leipiä
Yrttituorejuustoa
Basilicaa
Timjamia
Miniluumutomaatteja
Mozzarella
Brie-juustoa

Leipien kasaaminen on nopeaa, kun pilkkoo valmiiksi tomaatit pieniksi paloiksi, sekä mozzarellan ja brie-juuston sopiviksi siivuiksi.

Levitteeksi kaikkiin leipiin käytin Valion yrttituorejuustoa. Ensimmäisiin leipiin laitoin päälle perinteisen tomaatti-basilica-mozzarellatäytteen ja jälkimmäisiin tomaattia, brie-juustoa ja timjamia. Oman mielikuvituksen mukaan voi sitten asetella palaset haluamallaan tavalla leipien päälle.
Helppoa ja nopeaa! Molemmat leivät maistuivat sekä itselleni että vieraille! Ja kun Leijonien pelit vielä jatkuvat, niin näitä ehdit kokeilla vielä välierä- ja finaalipäivänä!