29.12.2011

Vaniljapiiras ja marinoidut hedelmät

Tapaninpäivän jälkiruoka oli vaniljapiirasta marinoiduilla hedelmillä. Tää on siitä kiva, että piiraan ja hedelmät voi tehdä muutamaakin päivää aikaisemmin tekeytymään, ja jouluna ei tartte jälkiruoan tiimoilta kökkiä keittiössä. Ajatus lähti tästä.

Hedelmät on ehdottomat, tai joku muu raikas lisäke. Ehkä paseeratut vadelmat vois käydä myös hyvin.



Pohja:

0,5 dl mantelimurskaa
0,5 dl muscvado sokeria
2 dl jauhoja
4 rkl voita
1 tl kanelia
hyppysellinen suolaa

 Sekoita kuivat aineet kipossa ja nypi voi joukkoon.  Jos näyttää ihan mahdottomalta, voit lisätä teelusikallisen tai kaksi kylmää vettä. Pyöritä palloksi ja laita toviksi jääkaappiin viilentymään. Puol tuntia on hyv. Kuumenna uuni 220°C (Kaasu 5). Painele taikina vuokaan, laita päälle palanen leivinpaperia ja siihen herneitä tai makaroneja painoksi. Paista kunnes pohja on kypsä, eli kullanruskea.. Ehkä 20-25 minuuttia.

Täyte:

2 dl kuohukermaa
1 rs philadelphia juustoa
vaniljatangon siemenet
1 liivate
sokeria maun mukaan
1 lime

Laita liivate likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma, lisää siihen juusto, vanilja, raastettu limen kuori ja sokeria maun mukaan. Purista limen menu ja kuumenna se kiehuvaksi. Sulata liivate mehuun ja lisää täytteeseen ohuena norona. Sekoita täyte tasaiseksi ja kaada jäähtyneen pohjan päälle. Laita jääkaappiin hyytymään (vähintään 3 tuntia, mutta säilyy hyvänä kolmekin päivää kannen alla).

Hedelmät:
Viinirypäleitä
Appelsiini
pikkupullo cointreauta

Laita viinirypäleet ja cointreau kippoon marinoitumaan. Anna olla vähintään 3 tuntia. Kalttaa appelsiini ja paloittele. Lisää marinadiin ja anna maustua hetki.

Kuivaa hedelmät ennen kuin asettelet ne piiraan päälle juuri ennen tarjoilua.